Maailmankaikkeus on ilmeisimmin saanut alkunsa alkuräjähdyksen seuraksesta. Tämä kaikki oli puristuneena yhteen pisteeseen ja lopulta se piste räjähti muodostaen maailmankaikkeuden jossa elämme. Universumi laajenee edelleen jatkuvasti. Tämä tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa etäisyydet ovat niin pitkät ja lämpöenergian määrän vähentymisen takia tämä paikka on eloton kylmä paikka. Elämä ja koko maailmankaikkeus tulee siis joskus päättymään. Mutta tuskin kannattaa kuitenkaan omaisuuttaan myydä tämän pelossa, koska tähän kestää vielä todella kauan
On myös esitetty teoria nimeltä universumin luhistuminen joka tarkoittaa sitä, että alkuräjähdyksen energia vaihtaa suuntaa ja universumin laajeneminen muuttuu luhistumiseksi. Oli miten oli, tämä universumi ei näyttäisi olevan ikuinen.
No mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Voimme tuhota vaikka oman planeettamme, voimme kokea asteroidin törmäyksen tai jotain muuta joka pyyhkisi ihmiskunnan kartalta. No kun tarkastellaan universumin näkökulmasta niin pienen pieni maa planeetta pienen galaksin reunalla on aivan mitättömän pieni asia. Se on kuin hiekanjyvänen sunny beachin rannalla. Vaikka koko galaksimme pyyhkiytyisi pois olisi sekin vain yksi galaksi noin sadan miljoonan muun galaksin joukossa.
Elämämme on jatkuvaa uuden asian tavoittelua. Jos pohdimme mitä on onni ja miten sinne pääsee, huomaamme nopeasti ettei onnea ole edes olemassa. Me jahtaamme sitä mutta se menee karkuun sitä mukaan, kun olet saamassa sitä kiinni. Kun olet saavuttanut jotain alkaa heti uuden asian tavoittelu ja onni on taas toisaalla.
Tästä päädytään ultimate kysymyksen pariin. Mikä on elämän tarkoitus? En tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan. Mutta onko elämällä edes välttämättä mitään tarkoitusta tai suunitelmaa. Ehkä olemme vain miljardien vuosien aikaisten sattumusten seurausta? Mene ja tiedä, mutta palataan alkuperäiseen aiheeseen.
Onko täällä mitään todellisesti saavutettavan arvoista asiaa? Kaikki tämä päätyy kuitenkin tuhoon ja kaikki työmme jonka parissa olemme uurastaneet elämämme tulevat katoamaan joskus. Jahtaamme onnea jota ei ole edes olemassa. Kun kuolemme ei parin sukupolven jälkeen omat sukulaisemmekaan muista enää edes meidän nimiämme. Elämä on merkityksetöntä ja samalla se on kaikkein mahtavinta.
Voit ajatella, että olen elämääni kyllästynyt pessimisti, mutta syy miksi kerron tätä teille on kuitenkin varsin positiivinen. Voitte nyt lakata huolehtimasta asioista, ei stressiä, ei huolia murheita. Voitte alkaa olemaan omia itsejänne ja vähät siitä mitä muut ajattelevat, sinulla on siihen oikeus!
Tämä on niin sanottua 'fuck it' filosofiaa.
Tämän tekstini inspiroijia olivat mm. Arthur Schopenhauer ja Esko Valtaoja.
