
Eräs irlantilainen maailman tilaa koskeva raportti mainistsee näin.”NELJÄNNES maapallon väestöstä elää köyhyydessä, 1,3 miljardia pysyttelee hengissä alle dollarilla päivässä, 1 miljardi on lukutaidottomia, 1,3 miljardilla ei ole käytettävissään puhdasta juomavettä, ja 1 miljardi on nälissään joka päivä.”
En tahdo saarnata tahdon vain puhua mikä on näkemykseni ongelmista vapautumiseen. Ongelmien syy on pohjimmiltaan yksinkertainen. Emme vain ajattele tekojemme seurauksien kokonaisvaikutuksia.
Voit ajatella ettei tällainen mitätön pieni ihminen pysty tekemään mitään muutosta mihinkään. Kaikki teot vaikuttavat kaikkeen. Jos saat jonkun ihmisen hyvälle mielelle hän heijastaa sen taas jollekkin toiselle. Ennen kuin huomaatkaan on hymysi matkannut maailman ympäri ja se palaa sinulle itsellesi.
Jos me ajattelemme vain itseämme ilman, että välitämme mitä se aiheuttaa muille, päädymme tuhoon. Se että tällä saavuttaa jotain on harhaa. Voit hetkellisesti saavuttaa jotain materiallista menestystä, mutta pitkällä juoksulla me kaikki häviämme. Se on vähän sama kuin poraisit reikä laivan pohjaan jossa itse matkustat saadaksesi sahanpurua.
Todellisen onnen voimme saavuttaa ajattelemalla itseämme yhtenä. Näe tekosi vaikutus kaikessa ei vain itsessäsi. Olet kuitenkin osa kaikkea.
Ihmiselle ehkä tärkeimmät asiat ovat terveys, lähimmäiset ja arvostus. Kummalla näitä saa hymyllä vai murjotuksella? Mielestäni terveys lähtee onnellisuudesta, joten ole iloinen. Lähimmäisiä saat lähellesi olemalla iloinen ja vilpittömästi välittämällä muista. Arvostus tulee siinä sivussa itsestään. Kuten huomaat saat elämäsi tärkeimmät asiat ajattelemalla muita. Vai voitko kuvitella arvostavasi ihmistä joka ei arvosta muita?
Loukkaamme jatkuvasti muita ihmisiä tunteaksemme ylemmyyden tunnetta ja saadessamme tunta itsemme arvokkaaksi. Arviolta 5-6% suomalaisista on masentuneita! Kuinka hullua! Oliko meksikonlahden öljyvuoto 'me' vai 'minä' ajattelun seurausta? Entäpä masennus? Sodat? Nälänhätä? Köyhyys?
Kaikki tekomme lähtevät ajattelusta. Joten ollaksesi aidosti onnellinen sinun ei tarvitse kuin tarkkailla ajatuksiasi. Muutos uuteen ajatusmalliin vie hetken aikaa, mutta kun olet tottunut siihen on sinulla ajatuspolku jota sinä tottelet automaattisesti.
http://www.youtube.com/watch?v=mj5DKa8euSw&feature=channel