expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

lauantai, 2. tammikuuta 2010

Kannabis tutkimuksia


Selailin taas pitkästä aikaa SKY:n sivuja (suomen kannabis yhdistys) ja löysin sieltä erittäin mielenkiintoisen artikkelin erinäisistä tutkimuksista. Tuon artikkelin kokonaisuudessaan tänne.

Kannabiksen vastustajat. Vaikka teettekin hyvää pohjimmiltanne, mutta koska tietonne perustuvat ennakkoasenteisiin, eikä tietoon teette todellisuudessa enemmän pahaa vastustaessanne kannabista. Tässä muutama tutkimus lisää joka voi muuttaa käsitystänne tästä aineesta. Lisäksi argumentit joilla kannabista vastustetaan ovat olleen jo tieteellisesti epäkorrekteja vuosikymmenten ajan! Tutkimusten valossa pelastaisimme ihmishenkiä vapauttaessamme kanabiksen pois huumausaineiden listalta. Toivottavasti vastustajat ymmärrätte myös tämän puolen asiasta. Tämä kaikella kunnioituksella.

Mutta tässä SKY:n uutinen:


23.09.2009 Kannabis- ja kannabinoiditutkimusta on vuosikymmenten mittaan kertynyt niin paljon, että kriminaalipolitiikkaa puolusteleviin väitteisiin, ettei kannabista ole tutkittu tarpeeksi ja ettei enää lisätä haittoja laillistamalla se, voidaan antaa tuoreiden julkaisujen valossa päteviä vastauksia.

Kannabistutkimus
Lähde: Medicinal use of cannabis in the United States: Historical
perspectives, current trends, and future directions Journal of Opioid Management 5:3 May/June 2009
http://www.letfreedomgrow.com/cmu/JOM_5-3-03-Carter.pdf
Lähde: Here, there and everywhere: The endocannabinoid system.
Journal of Neuroendocrinology Volume 20 Issue s1 , Pages 1 - 151 (May 2008)
http://www3.interscience.wiley.com/journal/119409845/issue http://www3.interscience.wiley.com/cgi-bin/fulltext/119409867/PDFSTART

USA:ssa vuonna 1937 alkanut liittovaltiotasoinen kannabiksen
kieltolaki onnistui melkein tyrehdyttämään lääkekannabiksen käytön ja tutkimuksen mutta tieteen läpimurtojen ansiosta lääkekannabis on noussut varteenotettavaksi kilpailijaksi monille lääkkeille ja USA:ssa 13 osavaltiota on hyväksynyt sen käytön.

Jo 1970-luvulla potilaat saivat USA:n liittovaltion aloittamaan lääkekannabiksen kasvatuksen ja jakelun. Suomessakin vieraillut Elvy Musikka on yksi neljästä tämän ohjelman jäljelle jääneistä potilaista. Ohjelma suljettiin yllättäen uusilta potilailta vuonna 1992 ja USA:n julkisen terveydenhoidon virasto (US PublicHealth Service) antoi selityksen, että ”ohjelma heikensi kannabiksen kielteistä mielikuvaa, mitä tarvittiin sen laittomuuden ylläpitämiseksi kansalaisten keskuudessa”. ( s 3/16)

Kieltolain kannattajat ovat väittäneet lääkekannabiksen olevan Troijan
hevonen kannabiksen laillistamiseksi mutta tämä päätös on yksi esimerkki siitä, kuinka kannabiskeskustelussa politiikka menee tieteen edelle.

Kannabiskeskustelussa käytetään väitettä, ettei kannabista tunneta
tarpeeksi hyvin, että se voitaisiin laillistaa. Pelkästään kannabiksen kemiasta ja farmakologiasta löytyy nykyään jo yli 15 000 ja ihmisen sisäsyntyisistä kannabinoideista yli 2000 tieteellistä artikkelia. ( s 2/16)

Myös viime vuoden Journal of Neuroendocrinology -lehden sisäsyntyisiä
kannabinoideja käsittelevä erikoisnumero kumoaa väitteen siitä, että kannabista ei olisi tutkittu. Lääketieteessä kannabinoiditutkimus on tarjonnut monille tunnetuille taudeille uuden selitysmallin ja uusia lääkintämahdollisuuksia.

Sanofi-Aventis sponsoroi tätä erikoisnumeroa, mikä on hyvä esimerkki
siitä, että isot lääketehtaat ovat huomanneet kannabiksen ja kannabinoidien lääkinnälliset ominaisuudet.

USA:n liittovaltio kasvattaa edelleen lääkekannabista Mississippin
yliopiston alaisuudessa, liittovaltion lääkevalvontaviranomainen FDA on hyväksynyt synteettisten THC korvikkeiden käytön tietyissä vaivoissa ja liittovaltio on jopa patentoinut THC:n eri käyttötarkoituksiin (http://www.patentstorm.us/patents/6630507.html).

Mississippin yliopiston kannabisviljelmä:

http://www.youtube.com/watch?v=O8omcpXVjgQ

Ei
enää lisätä haittoja

Koska kannabista ja kannabinoideja tutkitaan runsaasti, löytyy
julkaistusta tutkimusmassasta tietopohjaa myös yleisen kannabiskeskusteluun, mm. väitteeseen, että kannabiksen laillistaminen lisää automaattisesti päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja. Väite perustuu rinnastukseen tupakan ja alkoholin käytön aiheuttamiin haittoihin.

Kannabiksen käyttö
ei vahingoita aivoja
Lähde: Neuroimaging in cannabis use: a systematic review of the literature. Psychological Medicine 23.7.2009
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19627647

Brittiläinen tutkijaryhmä kävi läpi sellaiset tutkimukset, joissa oli
käytetty aivokuvantamismenetelmiä akuutin ja kroonisen kannabiksen käytön aiheuttamien aivomuutosten havaitsemiseksi. Vain kolmessa tutkimuksessa neljästäkymmenestäyhdestä oli havaittu eroa kannabiksen käyttäjien ja verrokkien välillä. Tutkijaryhmän johtopäätös on varovainen: löytyy vain vähän todisteita sille, että kannabiksen käytöllä olisi vaikutuksia aivojen rakenteeseen.

Kannabis
ei vähennä älykkyyttä
Lähde: Current and former marijuana use: preliminary findings of a
longitudinal study of effects on IQ in young adults CMAJ • April 2, 2002; 166 (7)
http://www.cmaj.ca/cgi/content/abstract/166/7/887
http://www.cmaj.ca/cgi/content/full/166/7/887?maxtoshow=&HITS=10&hits=10&RESULTFORMAT=&fulltext=cannabis&searchid=1025853946146_44&stored_search=&FIRSTINDEX=0&journalcode=cmaj

Tässä yhteydessä voi nostaa esiin Kanadassa muutama vuosi sitten
valmistunut tutkimus kannabiksen käytön vaikutuksesta älykkyysosamäärään. Sen tulokset olivat hämmentäviä hieman kannabista käyttävien osalta, koska lievä kannabiksen käyttö lisää älykkyyttä enemmän kuin raittius.

Runsas ja pitkäaikainen kannabiksen käyttö laski äo:ää raittisiin verrattuna mutta käytön loputtua äo palasi entiselle tasolle. Tutkijoiden mukaan kannabiksella ei ole kielteistä vaikutusta yleiseen älykkyyteen.

Kannabis
vähentää onnettomuusriskiä
Lähde: Alcohol and cannabis use as risk factors for injury--a
case-crossover analysis in a Swiss hospital emergency department. BMC Public Health 29.1.2009
http://www.pubmedcentral.nih.gov/articlerender.fcgi?artid=2654886 http://opensalon.com/blog/brinna_nanda/2009/02/19/smoke_a_joint_have_less_accidents

Sveitsiläinen tutkimusryhmä tutki onnettomuuspotilaita ja havaitsi
suoran yhteyden alkoholin ja onnettomuusriskin välillä: alkoholin käyttö lisäsi onnettomuusriskiä keskimäärin kolminkertaiseksi. Eli jos raittiin henkilön onnettomuusriskiä kuvataan 1:llä niin alkoholin nauttiminen nostaa riskin 3:een.

Kun tutkijat ottivat tarkasteluun kannabiksen käytön ja
onnettomuuksien yhteyden, havaitsivat he yllätyksekseen onnettomuusriskin tippuvan kolmannekseen eli 0.33:een.

Johtopäätös: Tutkimus osoittaa kannabiksen käytöllä olevan ”suojaava” vaikutus onnettomuuksiin joutumista vastaan suhteessa sen annokseen kun taas alkoholilla oli selvästi vahingollinen vaikutus. Kannabiksen käyttö alkoholin yhteydessä ei nostanut riskiä verrattuna pelkkään alkoholin käyttöön. Selvästikään näillä tuloksilla ei voida vaatia laissa asetettujen rajojen muuttamista esimerkiksi tieliikennelaissa, koska laboratoriokokeissa kannabiksen käytön on osoitettu aiheuttavan psykomotoristen taitojen heikkenemistä. Löydösten perusteella pitäisi kuitenkin tutkia tarkemmin sitä ympäristöä, missä kannabista käytetään, ja sen vaikutuksia käyttäytymiseen, jotka molemmat voivat liittyä siihen, kuinka vältetään tilanteita, joissa piilee onnettomuusriskin kasvu.

THC voi parantaa skitsofrenian oireita
Lähde: Synthetic delta-9-tHC can improve the symptoms of schizophrenia. Journal of Clinical Psychopharmacology 2009 Jun;29(3):255-8
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19440079

Kannabiksen käytön sanotaan aiheuttavan mielenterveysongelmia ja tämä
väite on yleisin perustelu laillistamista vastaan. Jo aiemmin on uutisoitu, kuinka laajassa potilasaineistoja käyttäneessä tutkimuksessa ei voitu osoittaa skitsofrenian tai psykoottisten oireiden lisääntyneen tutkijoiden ennustamalla tavalla vaan lisääntyneestä kannabiksen käytöstä huolimatta niiden taso on pysynyt samana tai vähentynyt.

Kannabiksen käytön katsotaan pahentavan psykoottisia oireita skitsofreniapotilailla. Pienellä potilasryhmällä tehdyssä kokeessa havaittiin, että neljällä kuudesta potilaasta, jotka olivat kertoneet kannabiksen käytön parantaneen olotilaa, myös synteettinen THC (dronabinol) paransi heidän olotilaa. Kolmella neljästä synteettinen THC:n vähensi psykoottisia perusoireita eikä vain rauhoittanut. Kokeessa ei havaittu haittavaikutuksia.

Tämä havainto yhdistettynä tuoreeseen havaintoon siitä, että
kannabinoidireseptorisalpaaja rimonabant ei lievitä skitsofreniaoireita, tuo esille sen, että kannabinoidien osuus psykooseissa on monimutkaisempi kuin mitä tähän asti on ajateltu. Kannabinoidit voisivat tarjota uusia mahdollisuuksia skitsofrenian hoidossa.

Kannabiksella erilainen vaikutus keuhkoihin kuin tupakalla
Lähde: Effects of cannabis on lung function: a population-based cohort study. EUR Respir J. 2009 Aug 13. [Electronic publication ahead of print])
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19679602

Pitkäaikaisessa Uudessa-Seelannissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin
kannabiksen savulla olevan erilainen vaikutus keuhkoihin kuin tupakan savulla. Tutkijat totesivat yhteenvedossaan, että ”kannabiksen käyttö liittyi isompaan keuhkotilavuuteen tarkoittaen isojen hengityselinten parempaa vastustuskykyä, mutta sen sijaan löytyi vain vähän todisteita hengityselinten tukkeutumisesta tai hapenottokyvyn alenemisesta.”

Tutkijoiden mukaan tulokset vastasivat tupakoimattomien tuloksia.
Tupakankäyttö liittyi sen sijaan hengityskyvyn huononemiseen.

Kannabiksen käyttö laskee syöpäriskiä
Lähde: A population-based case-control study of marijuana use and head
and neck squamous cell carcinoma. Cancer Prevention Research. 2009 Aug;2(8):759-68
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19638490

Kannabissavussa olevilla kannabinoideilla on havaittu olevan
syöpäkasvaimia tuhoavia vaikutuksia. Kannabiksen käytön ja pää- ja kaula-alueen syöpien välisestä yhteydestä kertova epidemiologinen tutkimus on tuottanut ristiriitaisia tuloksia. Viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa todettiin kannabiksen käytön jopa vähentävän näitä syöpiä (Otolaryngol Head Neck Surg. 2008 March; 138(3): 374–380
http://www.pubmedcentral.nih.gov/articlerender.fcgi?artid=2277494).

USA:ssa tehdyn tutkimuksen mukaan kannabiksen käyttö vähentää riskiä
sairastua pää- ja kaula-alueen syöpiin jopa niillä, jotka käyttävät myös tupakkaa ja alkoholia, joiden tiedetään selvästi lisäävän ko. syöpien riskiä.

Vuonna 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan kannabiksen käyttö vähensi
riskiä sairastua keuhko- ja hengityselinsyöpiin. (Cancer Epidemiology Biomarkers & Prevention Vol. 15, 1829-1834, October 2006
http://cebp.aacrjournals.org/cgi/content/abstract/15/10/1829).

Kannabis
voisi parantaa eturauhassyövän
Lähde: Inhibition of human tumour prostate PC-3 cell growth by
cannabinoids R(+)-Methanandamide and JWH-015: Involvement of CB2 British Journal of Cancer 18.8.2009
http://www.nature.com/bjc/journal/vaop/ncurrent/abs/6605248a.html

Aikaisemmin on jo tiedetty kannabinoidien vaikuttavan
eturauhaskasvaimiin. Synteettisillä kannabinoideilla tehdyissä hiirikokeissa havaittiin niiden ehkäisevän syöpäsolujen kasvua ja tämän vaikutuksen välittyvän CB2 reseptorin kautta. Tähän reseptoriin vaikuttavilla aineilla on hoidollista merkitystä ja niitä tulisi tutkia eturauhassyövän hoidossa.

Kannabis ehkäisee alkoholin aivoja rappeuttavia vaikutuksia
Lähde: White matter integrity in adolescents with histories of
marijuana use and binge drinking. Neurotoxicology and Teratology. 2009 Jul 23.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19631736 www.statesman.com/health/content/shared-auto/healthnews/kalc/630296.html

Tutkijat ovat jo kauan tienneet alkoholin liikakäytön, ”ryyppäämisen”,
aivoja rappeuttavat vaikutukset nuorella iällä. Alkoholin liikakäytön ja marihuanan käytön aiheuttamista neuropatologisista aivomuutoksista tiedetään vähemmän. San Diegon yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa 42 nuorta jaettiin kolmeen luokkaan heidän päihteiden käyttönsä perusteella: paljon alkoholia käyttävät, paljon alkoholia ja kannabista käyttävät sekä raittiit.

Aivokuvantamisessa löytyi selviä eroja alkoholia käyttävien ja
raittiiden välillä. Sen sijaan myös kannabista käyttävillä ei ollut niin selviä eroja raittiisiin verrattuina. Tutkijat arvelevat kyseessä olevan marihuanan hermoja suojeleva vaikutus, mikä perustuu alkoholin aiheuttaman hapettumisrasituksen vähentämiseen tai myrkyttyneiden solujen poistamiseen.

Kannabis ja opiaattivieroitus
Lähde: Intermittent marijuana use is associated with improved
retention in naltrexone treatment for opiate-dependence. Am J Addict 2009;18(4):301-8.) Lähde: Lydie J Morel, Bruno Giros, Valérie Daugé Adolescent Exposure to Chronic Delta-9-Tetrahydrocannabinol Blocks Opiate Dependence in Maternally Deprived Rats Neuropsychopharmacology advance online publication 24 June 2009; doi: 10.1038/npp.2009.70
http://www.nature.com/npp/journal/vaop/ncurrent/abs/npp200970a.html ScienceDaily (July 6, 2009)
http://www.sciencedaily.com/releases/2009/07/090706090440.htm

Kahdessa tutkimuksessa on saatu lisää näyttöä sille, että kannabista
voisi käyttää opiaattivieroituksessa. USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa silloin tällöin kannabista käyttävät opiaattiriippuvaiset hyötyivät vieroitushoidosta paremmin kuin ei-käyttäjät ja säännöllisesti käyttävät.

Rottakokeissa on havaittu varhaisen äidistä vierottamisen aiheuttavan
suurempaa herkkyyttä opiaattiriippuvuudelle. Nyt suoritetuissa rottakokeissa havaittiin, että nuorelle rotalle annettu dronabinol-kuuri (synteettinen THC päivät 35. - 49.) näyttää ehkäisevän riippuvuuden syntymistä. Tämä löydös selittää kannabiksen käyttöä itselääkityksenä varhaislapsuudessa perheongelmista kärsineillä yksilöillä.